Recent Posts

  • Palvelualan tulevaisuus Suomessa

    Palvelualan tulevaisuus Suomessa

    Palvelualojen lähitulevaisuuteen merkittävästi vaikuttava tekijä on työmarkkinnakeskusjärjestöjen helmikuussa 2015 sopima yhteiskuntasopimus. Tämän sopimuksen perusteella tullaan lisäämään palvelualojen työntekijöiden vuosittaista työaikaa, leikkaamalla lomarahoja sekä pienentämällä työnantajan sosiaalivakuutuksuja. Tämän lisäksi olisi tarkoitus puuttua tuotannollistaloudellisista syistä irtisanottujen henkilöiden […]

     
  • Suomen palvelualan lyhyt historia

    Suomen palvelualan lyhyt historia

    Suomen julkisten palveluiden kasvun kulta-aikaa oli 1950-luvulta 1970-luvulle. 1970-luvulta 1990-luvulle kasvu oli maltillisempaa. 1990-luvun jälkeen palvelusektorin kasvu on nojannut yksityisten palveluiden kasvuun kun julkisten palveluiden sektori on kokenut niin sanotun saturaatiopisteensä. Suomen kokonaistuotannosta rahayksikössä mitattu […]

     
  • Työntekijöiden ja työnantajien konfliktien ratkaisu

    Työntekijöiden ja työnantajien konfliktien ratkaisu

    Kun työnantaja ja työntekijä ajatuvat kriisitilanteeseen, josta ratkasua ei onnistuta löytämään osapuolien keskenäisellä neuvottelulla, on aika ottaa esiin toisen puolen edunvalvoja tai molempien osapuolien edunvalvojat. Riitatilanteet ovat usein kiusallisia riidan molemmille osapuolille ja näin ollen […]

     
  • Palvelualan työntekijöiden edunvalvonta

    Palvelualan työntekijöiden edunvalvonta

    Palvelualan työntekijöiden edunvalvonnassa tarkoituksena on suojella työntekijän etuja työelämässä. Jäseniksi voivat liittyen kuka tahansa kyseisellä alalla työskentelevä henkilö. Jäsenyydestä maksetaan kuukausittain palkan yhteydessä tietty prosentti jäsenyysmaksua. Tätä jäsenmaksua vastaan työntekijä saa itselleen käyttöön edunvalvojan palvelut. […]

     
  • Palvelualan työnantajien edunvalvonta

    Palvelualan työnantajien edunvalvonta

    Palvelualan työnantajapuolen edunvalvonnan tarkoituksena on tarjota palveluita palvelualojen työnantajille. Näiden kaikkien palveluiden tarkoituksena on hoitaa ja edunvalvoa jäsenyritystensä etua niin päivittäisen työsuhteen hoidossa että mahdollisissa poikkeustilanteissa. Tarkoituksena on vaikutttaa työmarkkinoiden kehittymiseen ja valvoa jäsenyritysten oikeuksia […]

     
  • Palvelualan monimuotoisuus kasvaa

    Palvelualan monimuotoisuus kasvaa

    Palvelualat on erittäin monimuotoinen sektori, tämä voidaan ajatella jaettavan seitsemään päätoimialaan; logistiikka, informaatio ja viestintä, huolto- ja kunnossapito, kauppa, yritys- ja asiantuntijapalvelut, hallinto- ja tukipalvelut sekä viihde ja virkistys. Logistiikka palveluita ovat erilaiset kuriiripalvelut ja […]

     
  • Palvelualan merkitys työllistäjänä

    Palvelualan merkitys työllistäjänä

    Palvelualan merkitys Suomelle työllistäjänä on erittäin tärkeä. Suomessa vuonna 2014 palvelualoilla oli töissä melkein 1,8 miljoonaa ihmistä, joista hallinnollisissa tehtävissä vajaa 600 000 tuhatta ihmistä. Ottaen huomioon että Suomen kokonaistyöntekijä määrä on noin 2,7 miljoonaa […]

     
  • Palvelualan merkitys Suomen kansantaloudelle

    Palvelualan merkitys Suomen kansantaloudelle

    Vuonna 2014 Suomen euromääräisestä kokonaistuotannosta yli 70 % tuli palveluista. Tämä kertoo palvelusektorin merkityksen Suomen kansantaloudelle. Tästä 70 %:sta noin 20 % on julkisia palveluita ja 50 % on yksityisiä palveluita. Suomen talouden kasvu on […]